top of page
TuuliKaisla Logo.png

Kaisla Lehto on TuuliKaislan takaa löytyvä suunnittelija ja ompelija.
Käsityöt kaikissa muodoissa ovat aina olleet lähellä Kaislan sydäntä. Hän on ommellut aivan pienestä asti, ensin nukenvaatteita ja sitten vaatteita itselleen. Vuonna 2014 Kaisla valmistui vaatetusartesaaniksi Hämeenlinnan koulutuskeskus Tavastiasta. Kaisla jatkoi opintojaan Omnian aikuisopistossa juhlapukuihin erikoistavalla ompelijakisällilinjalla ja valmistui vuonna 2017.


Kaisla perusti oman yrityksensä vuonna 2015 ja on siitä lähtien kartuttanut osaamistaan hää- ja juhlapukujen parissa. Ammattitaitoa on kertynyt jo useiden satojen hääpukujen muokkauksista sekä uniikkipukujen valmistuksesta ja oman malliston suunnittelusta.
Pitkäaikainen unelma omasta ompelimosta toteutui The Dress Helsingin perustamisen myötä, yhdessä kollegojen kanssa, vuoden 2018 alussa.


TuuliKaisla on tyyliltään rennon naisellinen ja leikkisän tyttömäinen. Suunnittelija Kaisla Lehto valmistaa uniikkeja hää- ja juhlapukuja vintage-vivahteella moderneille, hieman boheemeille morsiamille. Inspiraation lähteenä ovat menneet vuosikymmenet, Suomen luonto ja mytologia sekä vahva naiseus. Puvut ilmentävät vapautta olla juuri sellainen kun on: keveä ja keijukaismainen, herkkä ja kaunis sekä vahva rohkea, oman tiensä kulkija.


Kaisla ottaa suunnittelijana mielellään haasteita vastaan erikoisissa linjoissa ja kontrastien yhdistämisessä. Parhaimmillaan Kaisla kokee olevansa silloin, kun saa luoda kauneutta ja tyylikkyyttä asioista jotka ensisilmäyksellä eivät vaikuttasi sopivan yhteen ollenkaan. Kaisla mieluusti myös muokkaa esimerkiksi isoäitien puvuista muodistettuja versioita uusille käyttäjille. 
Suunnittelijalle tärkeänä lähtökohtana on kestävä kehitys. Aina mahdollisuuksien mukaan käytetään kierrätysmateriaaleja. Eettisyyden tärkeys korostuu erityisesti hääpuvuissa, niitä kun käytetään lähtökohtaisesti vain kerran. Pukua suunniteltaessa otetaan huomioon morsiamen toiveet, ympäristöarvot ja käyttömukavuus sekä hyvä istuvuus.

bottom of page